Elämäntarkoitus ja muuta oleellista

Tulinpas vain kirjoittamaan pikamoikat tänne ja kertomaan, että Helsingissä ollaan koirien kanssa ja Vaasaan tarvii mennä vasta ensi tiistaina/keskiviikkona. Ja sekin vain lyhyt päiväreissu :)

Ikäviä uutisia on se, että jätin kamerani tyystin Vaasaan, joten kuvapitoisia postauksia tuskin on tulossa tällä viikolla. Eilen kuvailtiin Pekan kanssa Sylviä 13viikon kunniaksi ja tänään mennään eläinlääkäriin ensimmäistä rokotusta hakemaan.

(Älkää kysykö miksi kuva on näin huonolaatuinen)

Niin se aika vain kuluu ja tavallaan haluaisi, että tuo pysyisi ikuisesti suloisena pentuja ja toisaalta taas toivoo, että kasvaisi äkkiä aikuiseksi, että päästäisiin harrastamaan kaikenlaista kivaa!

Tuossa aikuisessa kasvamisessa on koirissa yksi huono puoli. Heti alkaa tekemään mieli uutta pentua.

Taitaapi vain tilanne olla nyt se, ettei meille neljättä koiraa tule ennenkuin asumme jotenkin muuten kuin nyt. Kerrostalokaksio ei oikein isompaa laumaa enää tyydytä, eikä varsinkaan Pekan allergian takia voida edes harkita :/ Nytkin mennään aika sietorajojen ylärajoilla...valitettavasti.

Mutta kun minä ja kait sitä nykyään voi sanoa, että "me" vaan rakastetaan noita koiria niin paljon ja itselle koiraharrastus tuntuu välillä jopa elämän tarkoitukselta :)

Sen verran monta tuntia vuorokaudessa käytän koiraharrastamiseen. Joko suoranaisesti koirien hoitoon/ ulkoilutukseen  tai treenaamiseen liittyvää tekemistä tai sitten välillisesti lukemalla koira-aiheisia foorumeita, facebook yhteisöjä tai ihan oikeita koirakirjoja/lehtiä. Ja vähintään ajattelen seuraavia näyttelyitä tai surffailen koiratuotteiden verkkokaupoissa. Aikamoista :) Suurin osa rahoistakin taitaa mennä tämän harrastuksen parissa ja se määrä ihmisiä, joiden kanssa olen ystävystynyt vuosien varrella koirien takia on uskomaton.

Muutaman ystävän olen jopa huijannut itsekin koiraihmiseksi ;)

Toki harrastukseen kuuluu niitä ikäviä hetkiä. Välillä sitä on turhautunut kun näyttelysaldo on pitkää pettymystä tai kotona siivoaa sadannet pissat viikon aikana.  Tai toivomastasi näyttelykoirasta kasvaakin lemmikkitasoinen. Kyllä nämä asiat harmittavat vaikka jokaiseen osaa etukäteen varautua ennen koiranottamista :)

Koiraharrastukseni surullisimpia hetkiä on ollut tottakai pienen Pain kuolema. Se, että rakas pieni ystävä sulkee silmänsä viimeistä kertaa sylissäni jää ikuisesti mieleen ja suruna sydämeen. 

Viimeinen kuva Paista kesällä 2010

Mutta onneksi päällimmäisenä on aina ne mukavat muistot ja kotona olevat koirat kyllä muistuttavat joka päivä miksi tätä jaksaa. Päivästä toiseen, viikosta viikkoon, vuodesta vuoteen. Eikä sitä muuten ymmärrä kukaan muu kuin toiset koiraihmiset ;)